Arvojen todelliset kasvot
Viime viikot ovat olleet kaksijakoiset. Olemme oikeutetusti tuominneet erittäin jyrkästi mutta toisaalta olemme myös saaneet aikaan ennennäkemättömän yhtenäisyyden ja avustusten meren. Järkytyksen ja pelon lomassa on ollut mielenkiintoista seurata julkisuuteen nousseita yritysten valintoja muuttuvan maailman mukana.
Vastuullisuus ja sen erilaiset synonyymit ovat vahvasti edustettuina yritysten arvoissa. On kuitenkin käynyt selväksi, että toiset yritykset päätyvät toimimaan arvojensa mukaisesti kiertotietä pitkin, jos silloinkaan. Shellin yksi arvoista on honesty – rehellisyys. Toteutuuko rehellisyyden periaate tilanteessa, jossa tehdään voittoa ostamalla venäläistä öljyä alle markkinahintaan? Olvi nimeää arvoikseen vastuullisuuden, mutta joutui miettimään toimintaansa useamman kerran, ennen kuin yleisö pystyi allekirjoittamaan yrityksen toiminnan Valko-Venäjällä vastuulliseksi. Nokian Renkaat puolestaan on ilmoittanut jatkavansa toimintaa, vaikka kiistääkin väitteet markkinatilanteen hyödyntämisestä. Onko yhteys päätöksen ja välitämme arvon välillä sinulle selkeä?
Vierestä on helppo huudella
Keskustelupalstat ja sosiaalinen media ovat täynnä kommentteja, joissa ilmoitetaan boikoteista yrityksiä kohtaan, jotka jatkavat toimintaansa Venäjällä. On ollut hienoa huomata, kuinka paljon vaikutusta sillä on ollut. Yritykset ovat saaneet huomata, että se mikä on laillista, ei välttämättä ole eettisesti oikein. Onko kuitenkin olemassa moraalinen raja, jolloin yritystoiminnan jatkaminen on vastuullisten arvojen mukaista?
Onko yritysten, jotka toimittavat sairaalatarvikkeita tai äidinmaidonkorviketta vastuullisempaa lopettaa vai jatkaa toimintaansa?
Suurimmalle osalle yrityksistä vetäytyminen on ainoa oikea ratkaisu, mutta useinkaan se ei käy käden käänteessä. Fazer kiteyttää, kuinka monitahoinen tilanne oikeastaan onkaan: on otettava huomioon lainsäädäntö ja toimittava vastuullisesti työntekijöitä kohtaan, jotka ovat tilanteen sijaiskärsijöitä. Tästähän arvoissa oikeastaan on kyse! On helppo allekirjoittaa Fazerin verkkosivuilla oleva lause ”Arvomme tekevät taiasta totta”.
On äärimmäisen vaivatonta lahjoittaa rahaa tai tarvikkeita ja tukea yritystoiminnan poisvetämistä tai lopettamista, kun se ei ole itseltä pois. Tuomitsemme yritysten jäämisen todella nopeasti, mutta arvotamme kaikki lähtijät samaan hyvisten nippuun. On kuitenkin hyvä huomata, että on myös yrityksiä, joiden liiketoimintaan vetäytyminen vaikuttaa minimaalisesti tai sanktiot pakottavat yrityksen lopettamaan toiminnan. Tämä saatetaan kuitenkin muotoilla arvopohjaiseksi valinnaksi, joka on vähintäänkin kyseenalaista.
Arvojen tarkoitus
Arvojen merkitys konkretisoitui Teboilin kohdalla, kun viestintäjohtaja pyysi korjausta poliittisista syistä lehtiartikkeliin, jossa oli käytetty sanaa sota. Menemättä sen enempää syihin miksi pyyntö oli viestinnällinen katastrofi, toivon tilanteen olleen myös arvokatastrofi. Vaihtoehdot olivat tuskin miellyttävät: joko teet työtä käskettyä ja julkaiset pyynnön työnkuvasi mukaan tai irtisanoudut.
Arvojen perimmäinen tarkoitus on ohjata toimintaa. Niihin pitäisi pystyä nojautumaan juurikin hankalissa tilanteissa, koska muuten ne ovat vain sanoja vailla aitoa yhteyttä yrityksen toimintaan. Arvot kulkevat mukana kaikessa päätöksenteossa, eikä eteen pitäisi tulla tilannetta, jolloin arvoista poiketaan. Ne eivät sanoita unelmia vaan kuvaavat sitä, mitä yritys on ja mitä se pitää tärkeänä. Arvotyöskentely on välillä hankalaa, mutta ehkä tilanne, jossa elämme parhaillaan, auttaa konkretisoimaan arvojen merkitystä ja muokkaa yritysten arvoja merkityksellisempään suuntaan.
Teboilin tilanteessa konkretisoituu se, miksi seuraavan kerran työhaastattelussa kannattaa kysyä esimerkkejä yrityksen arvojen toteutumisesta. On entistä tärkeämpää, että yrityksen ja työntekijän arvot vastaavat toisiaan. Kitkan ja pahan olon sijasta, se luo molemminpuolista turvaverkkoa: työntekijä tuskin tekee mitään, mistä koituu yritykselle maineriskiä ja työantaja ei direktio-oikeudellaan laita työntekijää tilanteisiin, joissa hän ei halua olla.
Osaatko sinä listata teidän arvot?
Kirjoittaja on Code of Conduct Companyn GRC-asiantuntija, joka löytää nerokkuutta yksinkertaisesta ja innostuu erityisesti muiden tuottamista älykkäistä sanoista.
Haluatko kehittää vastuullisuusosaamistasi?
Code of Conduct Academy on ensimmäinen osaamisen verkkokauppa Suomessa, joka kokoaa yhteen ainutlaatuisen koulutuskokonaisuuden vastuullisen liiketoiminnan ja yrityskulttuurin ympärille. Tutustu Academyn tarjontaan ja tule oppimaan vastuullisuuden teemoista! Lahjoitamme Academyn kaikki maaliskuun tuotot lyhentämättömänä Ukrainan sodan uhrien avuksi.