VR:n eettisiä periaatteita uudistamassa
Code of Conduct Companylla on ollut ilo tehdä yhteistyötä VR:n kanssa eettisten periaatteiden (Code of Conduct) uudistamisen parissa. Yhteistyössä sekä päivitettiin yhtiön eettiset periaatteet että luotiin henkilöstölle suunnattu verkkokoulutus ja käsikirja periaatteiden organisaation arkeen viemisen tueksi.
Yhteistyön myötä varsinaisten eettisten periaatteiden lisäksi syntyi eettiset periaatteet käytäntöön tuova henkilöstölle suunnattu käsikirja, jossa eettisiin periaatteisiin tutustutaan käytännönläheisesti muun muassa arjen esimerkkitilanteiden kautta. Lisäksi toteutimme osallistavan verkkokoulutuksen, jonka avulla eettisiä periaatteita koulutetaan läpi organisaation. Verkkokoulutuksessa pohditaan eettisten periaatteiden roolia oman työn arjessa osallistavien tehtävien ja henkilökohtaisen reflektion kautta.
VR:n uudistetut arvot ja niiden taustalla oleva arvomatka toimi vahvana perustana myös eettisten periaatteiden uudistamisprosessissa. Organisaation jäseniä osallistettiin eettisten periaatteiden uudistamiseen niin Suomesta kuin Ruotsista muun muassa arvoprosessin kautta sekä henkilöhaastattelujen ja johdon workshopin muodossa. Eettiset periaatteet ja verkkokoulutus käännettiin myös usealle eri kielelle VR:n monimuotoisen ja -kielisen työyhteisön oppimisen tueksi.
Yhteistyön tuloksena syntyi muun muassa verkkokoulutus ja käsikirja eettisistä periaatteista, jotka ovat konkreettinen tapa viedä eettiset periaatteet organisaation arkeen.