Code of Conduct oikein
toimimisen ohjenuorana
Arvot ovat vahva johtamisen väline. Usein ne avataan henkilöstölle konkreettisimmiksi ohjenuoriksi muotoilemalla niiden pohjalta eettiset periaatteet tai ohjeet eli Code of Conduct.
Eettisten periaatteiden tärkein tehtävä on tarjota työntekijöille yhteiset pelisäännöt siitä, mikä on organisaatiossa sallittua ja mikä ei – mikä on yhteinen tapa toimia hankalissakin tilanteissa. Usein säännöt koskevat myös yhteistyökumppaneita.
Ohjeista ei ole kuitenkaan päivittäisessä toiminnassa juuri apua, jos ne ovat vain verkkosivuilla esiteltyjä dokumentteja. Jotta eettiset ohjeet saadaan aidosti vastaamaan päivittäistä tekemistä, tulee varmistaa, että ohjeet on kirjoitettu ja avattu henkilöstölle merkityksellisellä tavalla. Tässä me autamme mielellämme.
Yhteistyön askelmerkit
Toimimme eettisten periaatteiden muotoilijoina ja sanoittajina sekä vastaamme koko prosessin fasilitoimisesta ja johtamisesta. Lopputulemana ovat selkeästi sanoitetut ja innostavat eettiset periaatteet, jotka ohjaavat kaikkea arjen toimintaa ja tukevat yrityksen arvojen todeksi elämistä. Lisäksi autamme viemään eettiset periaatteet organisaatiosi arkeen laajan viestintä- ja koulutuskonseptimme avulla.
Creating the Code
Aloitamme yhteistyön toimintaympäristöön tutustumisella ja nykytilan kartoituksella esimerkiksi johdon työpajan, henkilöstölle suunnatun kyselyn ja täydentävien haastatteluiden avulla. Kirjoitamme vaikuttavat eettiset ohjeet organisaatiosta nousseen tiedon pohjalta.
Living the Code
Pelkkä eettisten ohjeiden olemassaolo ei takaa niiden vaikuttavuutta. Autamme sinua viemään eettiset periaatteet osaksi organisaation arkea (verkko)koulutuksen, Code of Conduct -käsikirjan, työpajatyöskentelyn ja muiden viestintä- ja koulutusmateriaalien keinoin.
Improving the Code
Hyvät eettiset periaatteet kestävät aikaa, mutta nekään eivät ole ikuisia – vaikuttava kulttuurityö vaatii pitkäjänteistä työskentelyä. Autamme jatkuvassa toiminnan ja eettisten ohjeiden kehitystyössä data-analyysin avulla.
Tämä kokonaisuus ei ollut mikään johdon salainen projekti, vaan aidosti yhdessä henkilöstön kanssa rakennettu. Kun pelisääntöjä ei olla saneltu ylhäältä päin, vaan ne on yhdessä määritelty, voimme myös olettaa kaikkien sitoutuvan niihin.
Katja Riikola, henkilöstöjohtaja, Helsingin Satama
Lataa maksuton Code of Conduct -opas!
Haluatko oppia lisää eettisten periaatteiden laatimisesta tai viemisestä työpaikan arkeen? Tämä opas antaa sinulle konkreettisia vinkkejä eettisten periaatteiden rakentamiseen omassa organisaatiossasi.
Code of Conduct Academy eettisen toimintakulttuurin tueksi
Tiesitkö, että verkko-oppiminen on nimetty yhdeksi mielekkäimmistä tavoista tukea elinikäistä oppimista? Code of Conduct Academy on verkkokoulutuspalvelu, josta löydät laajan kattauksen eettiseen työelämään liittyviä verkkokoulutuksia.
Lue lisää aiheesta
- Kun Code of Conduct jää pöytälaatikkoon
- Tavoitteena eettisesti kestävä työelämä -kirja on nyt julkaistu!
- Rationalisointi on nykyajan synninpäästö
Ota yhteyttä
Mikonkatu 8 A, 6krs,
00100 Helsinki, Finland
info@codeofconduct.fi
tel. +358 50 486 9821